Kunnostan ja entisöin huonekaluja sekä valmistan uusia mittatilaustyönä.
Kunnostuksessa voidaan hyödyntää myös muita kuin alkuperäisen kaltaisia menetelmiä ja materiaaleja. Verhoilu voidaan vaihtaa toisenlaiseksi, tärpättiohenteisen maalin sijaan voidaan käyttää vesiohenteista, jne.
Jos huonekalua pitää korjata, ei sitä tarvitse välttämättä korjata täsmälleen entisenlaiseksi, vaan mm. heikoksi osoittautunut rakenne voidaan muuttaa kestävämmäksi.
Huonekalua voidaan myös tuunata eli muokata monin tavoin. Esimerkiksi asunnosta toiseen muutettaessa eivät kaikki vanhat huonekalut välttämättä sovi uusille paikoille. Pöytää voidaan pienentää tai suurentaa, kirjahyllyn osia voidaan muokata jne.
Entisöinnissä on kyse huonekalun palauttamisesta sellaiseen olomuotoon, jossa se on joskus elinkaarensa varrella ollut.
Entisöinnin yhteydessä huonekaluun mahdollisesti tehtävissä korjauksissa pyritään aina käyttämään alkuperäisiä vastaavia materiaaleja (puulaji, liimat, pintakäsittelyaineet). Entisöinnissä kunnioitetaan huonekalun kulttuurihistoriallisia arvoja, mikä asettaa tiettyjä rajoituksia siihen, mitä voidaan tehdä. Huonekalusta ei myöskään poisteta siihen kuuluvia osia eikä siihen lisätä osia, joita siinä ei ennen ole ollut.
Mittatilaustyönä voidaan valmistaa periaatteessa ihan mitä tahansa huonekaluja. Nämä voivat olla olemassa olevaa huonekalua mallina käyttäen valmistettuja rekonstruktioita tai täysin uniikkikappaleita tai -sarjoja. Mittatilaustöistä laaditaan ennen valmistuksen aloittamista tarkat piirrokset (jos niitä ei ole ennestään olemassa) ja tarvittaessa voidaan tehdä myös 3D-mallinnos.
Mittatilaustyöt voivat olla muitakin puutuotteita kuin huonekaluja.
Kierrätysprojekteissa hyödynnetään materiaalia, jota on aiemmin käytetty jossain muualla. Se voi olla peräisin toisista huonekaluista, rakennuksista tai melkeinpä mistä vain.
Esimerkkejä toteuttamistani kunnostus- ja tuunausprojekteista
Vuoden 2025 ensimmäinen valmis projekti on kahden Colmio-keinutuolin selkänojan kiinnityksen korjaus. Alkuperäinen kiinnitys kestää hyvin normaalikäytössä, mutta lasten vauhtileikeissä Colmio menee herkästi takakautta ympäri, ja sitä kiinnitys ei kestä. Selkänojat kiinnitettiin läpimenevillä uppokantapulteilla, jotka maalattiin mustiksi.Nämä tuolit ovat osa isompaa projektia: ruokapöytä ja kuusi tuolia kunnostettiin. Puuosat maalattiin ja istuimiin laitettiin uudet pehmusteet ja kankaat.Pirttikaluston pintakäsittely. Tästä mäntyisestä pirttikalustosta asiakas oli itse poistanut vanhan lakan ja hionut pinnat. Minä tein uuden pintakäsittelyn OsmoColorin tuotteilla: ensin kuultovalkoinen ”koivu” puuvaha ja sen päälle väritön öljyvaha.Tämä Artek-nojatuoli oli uudelleenverhoiltu jo aiemmin, mutta puuosia ei silloin ollut kunnostettu. Nyt oli niiden aika. Ensin irrotin istuinosan ja paketoin sen suojaan. Sitten poistin vanhan lakan, hioin pinnat ja lakkasin uudelleen (4 käsittelyä + välihionnat). Lopuksi kokosin tuolin.Tämä Artek-ritiläpenkki oli lähtenyt tehtaalta lakattuna ja sittemmin saanut valkoisen maalipinnan. Asiakas halusi uuden pinnan ruiskumaalattuna ja valitsi väriksi mustan. Lopputulosta ei juuri erota tehtaalla mustaksi maalatusta.Jo aiemmin maalattua korituolia oli paikoin korjattu, joten uusi maalaus oli tarpeen. Pohjamaalin sävytin itse lähelle oikeaa sävyä Mixol -sävytyspastojen avulla, pintamaalin (sävy Napapiiri) hain kaupasta.Artek-syöttötuolin kunnostus. Lakattujen osien lakkaus uusittiin, löysät liitokset liimattiin ja kaareva vaneri maalattiin uuteen, asiakkaan valitsemaan sävyyn.Artek 65 -tuoli saapui verstaalle lakkapintaisena ja lähti takaisin asiakkaalle mustaksi maalattuna.Käsityönä valmistettu könninkello sai verstaalla uuden maalipinnan. Kuvanottohetkellä kellon päällä olevat koristeet ja sisällä oleva heiluri ovat kuljetuksen takia vielä irrallaan.Tällä kertaa kunnostettiin jykevä pihakalusto. Valurautaosat puhdistettiin ja maalattiin, puuosat uusittiin. Ennen asiakkaalle palautusta kalusto käytettiin tekoälykkäässä vuoristossa kuvattavana.Tämäkin pieni keinutuoli sai verstaalla pintaansa uuden maalin.Tämä keinutuoli sai pintaansa uuden maalin, sävy on nimeltään Vaahtokarkki.Asiakas halusi tälle tammipöydälle alkuperäistä yksinkertaisemman jalan. Sen sijaan, että olisin laatinut kokonaan uuden jalan, muokkasin alkuperäistä poistamalla jalasta ulkonevia krumeluureja. Lisäksi hyödynsin poistettua puuta täyttämällä jalassa olevan uran. Lopuksi pintakäsittelin koko pöydän uudelleen asiakkaan valitsemalla puuvahan sävyllä.Tuolien kulunut, musta maalipinta hiottiin, löysät liitokset liimattiin ja lopuksi tuolit maalattiin ruskeiksi. Kalustoon kuuluu myös iso ruokapöytä, jolle tehtiin samanlainen käsittely.Puunvärisenä verstaalle tullut lipasto maalattiin mustaksi.Tämä tuoli saapui verstaalle paloautonpunaiseksi maalattuna ja ilman istuimenpäällistä. Verstaalla maali poistettiin, pienet puuvauriot korjattiin, pinta hiottiin ja sävylakattiin. Istuimeen tehtiin pehmuste ja päällystettiin se mustalla nahalla.Kunnostettiin asiakkaan ensimmäisen lapsenlapsen käyttöön kaunis kehto. Tässä kelpaa piltin uinua ja kerätä voimia kasvamiseen.TV-taso Palaset-kuutioista. Kuutiot maalattiin ja kahteen kuutioon laitettiin lasiovet. Kuutioiden alle tehtiin sokkeli ja päälle laitettiin lasi.Yleensä tämän malliset tuolit – ei alaristikkoa ja pienikokoinen liitosalue istuimen ja selkänojan-takajalan välillä – eivät ole pitkäikäisiä. Sitä taustaa vasten ajateltuna tämä tuoli oli selvinnyt yllättävän pitkään – yli 20 vuotta – ennen kuin ensimmäinen liitos alkoi antaa periksi. Asiakas toimi juuri oikealla tavalla eli toi tuolin korjattavaksi ennen vaurion pahenemista. Liitos korjattiin ja tuoli palautui käyttöön nopeasti.Asiakas pelasti tämän tuolin roskalavalta, poisti vanhan päällisen, osti uuden kankaan ja toi tuolin verstaalle. Löysät liitokset korjattiin, lakkaus huoltokäsiteltiin ja istuimeen laitettiin uusi päällinen pehmusteineen.Valkoiset klassikot. Nämä Artek-hyllyt saapuivat verstaalle lakkapintaisina ja pintaviilut reunoista paikoin irtautuneina. Viilut liimattiin kiinni ja hyllyt maalattiin valkoisiksi. Siisti ulkonäkö viimeisteltiin uusilla messinkiruuveilla.Keinutuolin kunnostus. Löystyneet liitokset liimattiin uudelleen ja pintakäsittely – aiemmin ruskea petsi + lakka – uudistettiin maalaamalla. Sävy ”Poukama” Tikkurilan värikartasta.Neljä ruokapöydän tuolia sai pintaansa uuden värin. Maalina Uulan muoviton kalustemaali, sävy Louvre.Roskan uusi elämä. Muutama vuosi sitten poimin kaatopaikkakuormasta pienen, rikkinäisen taittopöydän. Joutohetkinäni korjailin sitä ja viime talvena, maaliruiskun hankittuani, maalasin pöydän harjoitustyönä. Maaliksi otin eräästä projektista yli jääneen keltaisen maalin. Nyt tämä menee omaan käyttöön, puutarhapöydäksi.Verstaalla korjataan myös ajoneuvoja. Pienen ihmisen mopedista oli vauhdissa mennyt ohjaustanko poikki. Verstaalla laadittiin alkuperäisen mallin mukaisesti uusi ja taas mennään.Vanhan arkun maalaus. Sisäpuoli hieman vaaleammalla sävyllä kuin ulkopuoli; metalliosiin mustaa. Sisälle tehtiin lista, jonka varaan asetettiin lasilevy välikanneksi. Arkun kannen sisäpuolella on vuosiluku 1824.Vanha arkistokaappi oli ollut vuosia kylmässä varastossa osiin purettuna. Vaihtelevissa olosuhteissa irralliset osat olivat muuttaneet muotoaan niin, että runkoa ei voitu enää koota. Ratkaisuksi ehdotin, että tehdään uusi runko. Samalla kaapin muotoa muutettiin 2-sarakkeisesta 3-sarakkeiseksi. Laatikoiden etulevyjä ei pintakäsitelty mitenkään. Uusi runko sen sijaan käsiteltiin laatikoiden ulkonäköön sopivaksi.Näistä tuoleista oli asiakas poistanut vanhan maalin ja hionut pinnat. Verstaalla tuoleihin tehtiin uudet istuimet ja sen jälkeen tuolit maalattiin valkoisiksi.Tämän pirtinpöydän rungosta oli asiakas jo poistanut vanhat maalit ja hionut pinnat. Verstaalla tehtiin uusi kansi ja maalattiin pöytä valkoiseksi.Vanha sänky, joka kasvaa nukkujan mukana. Toisen päädyn liitokset korjattiin ja pintakäsittely uusittiin.Kun tämä nojatuoli saapui verstaalle, sen jalat olivat vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. Osa jaloista oli kiinnitysten pettämisen jälkeen asennettu vinoon, minkä seurauksena tuoli oli epäsymmetrinen ja keikkui. Ongelmaraajat irtotettiin ja kiinnitettiin uudelleen, tällä kertaa oikeisiin asentoihin. Sitten jalkojen pituudet tasattiin ja lopuksi pintakäsittely ehostettiin juhlakuntoon.Pesukommuutin kunnostus. Kannen kiinnitys sivuihin korjattiin ja pintakäsittely uusittiin.Senkin kunnostus. Vanha maali ja vetimet poistettiin, kansivaneri vaihdettiin, pinnat hiottiin ja maalattiin. Lopuksi uudet vetimet ja jalkoihin huopatöppöset.Vanha Singer-ompelukonepöytä koneineen. Valurautaiset jalat maalattiin mustaksi, puinen kansi ja laatikot valkoiseksi.Nesto-tuolin värinvaihdos. Alun perin tummanruskea lakka, uusi käsittely harmaa lakka.Musta on uusi harmaa. Tämän Artek-pöydän kansi oli verstaalle tullessa harmaa ja syvillä naarmuilla. Verstaalla pöytä kunnostettiin ja linoleumiosa maalattiin asiakkaan toivomuksen mukaisesti mustaksi. Myös reunalistat kunnostettiin.Tämä lämpökäsitellystä koivusta valmistettu ruokapöytä jatkopaloineen saapui käsiteltäväksi Espoosta asti. Pääkaupunkiseudulta kun ei löytynyt yritystä, jossa olisi osattu tai haluttu edes yrittää kunnostaa pinnat, jotka olivat epäonnistuneen öljyämisen jäljiltä laikukkaat ja mahdottomat pitää puhtaina. Minulla kynnys ”ei onnistu” -vastauksen antamiseen on hyvin korkea, enkä sitä mielelläni ylitä. Sovittiin sitten asiakkaan kanssa, että otan pöydän käsittelyyn, vaikka lopputuloksesta ei voinut olla varma. Öljynpoisto, hionta, sävytys puuvahalla ja viimeistely topoililla. Siinä polku onnistumiseen. Lopputulokseen ovat sekä asiakas että tekijä tyytyväiset.Artek-pöydän kannen kunnostus. Pikkukuvassa pinnan pahimmat vauriot ennen kunnostusta.Jälleen yksi Artek-tuoli valmistui käsittelystä. Tämä alun perin lakattu tuoli sai verstaalla pintoihinsa mustan maalin.Fanett-kaksoset saapuivat verstaalle tuhruisen valkoisen maalin peitossa. Istuinten lakkaus ei tullut enää kyseeseen (koska maalia oli niin syvällä puun huokosissa), joten tuolit maalattiin kauttaaltaan.Tämäkin klassikko kävi verstaalla hakemassa pintaansa uutta maalia. Alvar Aallon vuonna 1935 suunnittelema Tuoli 66 saapui verstaalle lakkapinta kolhiintuneena ja kuluneena. Tällä kertaa asiakas halusi tuolista mustan, mutta näitähän voidaan maalata myös muihin väreihin – ihan mikä vain sisustukseen sopii.Pöydän lastulevystä valmistettu kansi oli reunoista murentunut, pintakäsittely halkeillut ja jalkojen lakkaus kolhiintunut. Kanteen uudet reunat puusta, kolojen täyttö ja lopuksi maalaus. Jalat sävytettiin petsillä ja viimeisteltiin lakalla.Vanha puusohva sai verstaalla uuden maalipinnan.Alun perin valkoisen keinutuolin liitoksia korjattiin ja keinu maalattiin englanninpunaisella sävyllä.Jalmari Vaara Oy:n valmistama klaffilipasto kävi verstaalla pintaremontissa. Huonokuntoinen maalipinta uusittiin ja samalla vetimiin palautettiin niiden alkuperäinen musta väri.Artek-tuolikuusikon kunnostus: huonokuntoiset istuimet pehmustettiin ja päällystettiin (keinonahka) uudelleen ja puuosien lakkaus uusittiin.Lipaston kunnostus: puukorjauksia, tasoksi avautuvan kannen saranoinnin uusiminen sekä pintakäsittelyn (maalaus) uusiminen alkuperäisestä poikkeavalla värillä. Lisäksi kannen koristelista maalattiin kullanväriseksi. Vetimet asiakas uusii itse.Vanha lakkapintainen tuoli uudistettiin maalaamalla oranssiksi liitumaalilla. Maalipinta viimeisteltiin lakkauksella.Tämä keinutuoli kunnostettiin yhteistyössä Hannan verhoomon kanssa. Katkennut jalas korjattiin, puuosat maalattiin, istuimeen ja selkänojaan laitettiin uudet pehmusteet ja kankaat. (Kuva: Hannan verhoomo)Kaksi kolhiintunutta Domus-tuolia sai verstaalla uuden maalipinnan.Karkkipäivän keinu. Saumoista ratkennut istuin korjattiin, muita vaurioita siistittiin, pinta hiottiin ja lopuksi maalattiin Tikkurilan värikartasta löytyneellä ”lakritsi” -sävyllä.Keinutuolista korjattiin haljennut istuin, vahvistettiin käsinojien liitokset sekä maalattiin ”granaattiomena” -sävyisellä maalilla.Sohvapöytä saapui verstaalle ruskeaksi sävylakattuna, kotiin se palasi valkoiseksi maalattuna.Keinutuoli kuin karkki. Liitosten korjauksia, petsauksen paikkauksia ja lakkaus.Neljä tuolia kävi verstaalla hakemassa pintaansa uuden värin. Tuoleille tehtiin niiden ikää ja historiaa kunnioittava käsittely: vanhat maalikerrokset poistettiin vain niiltä osin kuin ne olivat lohkeamassa irti. Muutoin pinnat hiottiin, pohjamaalattiin ja pintamaalattiin. Työ viimeisteltiin laittamalla tuolien jalkoihin uudet töppöset.Pikkupöydän jalat maalattiin, kannesta vaihdettiin viilu ja kansi lakattiin.Klaffilipaston kannen sisäpinnasta oli lakkaus suurelta osin hilseillyt pois. Uuden sävylakkapinnan myötä kelpaa tässä taas kirjeitä kirjoitella.Tämän keinutuolin ulkonäkö ei kunnostuksessa muuttunut: tuolista korjattiin nitisevät liitokset ja nyt sillä voi taas keinua äänettömästi.Keinutuolien yleisin vaurio on käsinojien irtoaminen. Toiseksi eniten näitä tulee korjattavaksi katkenneen jalaksen vuoksi, kuten tämä yksilö. Jalas korjattiin liimaamalla katkennut osa paikalleen ja vahvistamalla korjauskohta molemmin puolin uudella puulla sekä tapittamalla vaurioalue. Lopuksi vielä pintakäsittely alkuperäiseen sävyyn.Kaksi Artek-pöytää. Molemmissa oli alun perin punainen linoleum-pinta. Toinen maalattiin reunoja myöten valkoiseksi, toisesta vain linoleumin osuus mustaksi.Tuolin selkänoja oli mennyt katki. Korjattiin liimaamalla, tasoitettiin sauma sävykitillä ja lakattiin korjauskohta sävytetyllä lakalla.Tuolikaksikko kunnostettiin yhteistyössä Hannan Verhoomon kanssa: uusi verhoilu ja puuosien pintakäsittely sekä liitosten korjaus.Tuolien istuimet verhoiltiin uudelleen ja puuosat pintakäsiteltiin: jalat maalattiin ja selkänojat lakattiin.Sohvapöydän löystyneet jalat kiinnitettiin uudelleen ja väsähtänyt pintakäsittely uudistettiin puolihimmeällä mustalla.Peililipaston kulunut pintakäsittely uudistettiin maalaamalla ”Sacher” -sävyisellä maalilla, joka vielä suojattiin puolikiiltävällä lakalla.Neljä valkoista pinnatuolia. Perussetti eli lonksuvien liitosten liimaus sekä pintakäsittelyn uusiminen.Yhteistyössä Hannan verhoomon kanssa toteutettiin Stokke -satulatuolin jalan puuosan kunnostus ja istuimen uudelleenverhoilu.Lasten Artek-pöytä ja -tuolit. Puukorjauksia ja alun perin lakattujen osien maalaus valkoiseksi.Keinutuolista korjattiin käsinojan liitokset ja tuoliin toteutettiin kaksivärinen maalaus.Peilipiirongista poistettiin vanhat maali- ja kittikerrokset, laatikoiden kulkua parannettiin uusilla ohjureilla, umpeen kitatut lukot poistettiin, peilin ripustuskiinnikkeet uusittiin, peilin yläkoristeeseen veistettiin irti lohjennut toinen pää ja lopuksi piironki maalattiin pellavaöljymaalilla ja kiinnitettiin uudet vetimet.Pieni Artek-pöytä oli kokenut kovia – sekä linoleumipinnassa että puuosissa oli kolhuja ja naarmuja. Linoleumi maalattiin ja lakattiin (samalla väri vaihdettiin) ja puuosien lakkaus uusittiin.Neljä tuolia, joilla ei ollut enää turvallista istua, kun jalkojen liitokset olivat löystyneet ja osin irronneetkin. Jokunen puunmurtumakin tuoleista löytyi. Kaikki ehjättiin ja nyt näillä on taas edessään pitkä, hyvä tulevaisuus.Pieni senkki. Vanha pintakäsittely poistettiin, pinta kunnostettiin ja maalattiin ”Piazza” -sävyisellä puolihimmeällä maalilla. Myös helat kunnostettiin.Iso senkki. Sama käsittely kuin pienemmällä.Kolme Lahden Puukalusto Oy:n (nyk. Isku) valmistamaa tuolia kunnostettiin yhteistyössä Hannan verhoomon kanssa. Jalkojen lakkaus uusittiin ja repaleinen kangas vaihdettiin valkoiseen keinonahkaan.Vanha penkki. Maalikerrokset – joita oli ainakin viisi – poistettiin, pinnat hiottiin, pahimmat kolot tasoitettiin ja lopuksi pohjamaalattiin itse sävytetyllä pohjamaalilla. Asiakas laittaa sitten pintamaalin.Viilupintainen senkki valkaistiin puolikiiltävällä maalilla, sävynä moneen tarkoitukseen soveltuva yleisvalkoinen nimeltä ”paperi”.Kannellinen rahi oli alun perin kangaspäällysteinen. Sen uudelleenverhoilu valkoisella keinonahalla toteutettiin yhteistyössä Hannan verhoomon kanssa: Hanna teki kannen, minä lieriön.Neljän tuolin ryhmä: irralliset liitokset korjattiin, yhden tuolin haljenneeseen istuinosaan lisättiin puun kutistumisen myötä tapahtuneen lyhentymisen korvaamiseksi uutta puuta ja lopuksi tuolit maalattiin puolikiiltävällä maalilla.Pieni ruokapöytäryhmä. Pöydän koko 80 x 80 cm. Pöytälevy ja tuolien istuimet maalattiin (MDF-levyä), muut osat jätettiin ennalleen. Jälleen yksi tuoliparvi. Puukorjauksia, lakkauksen kunnostus ja istuinosien uudelleenpäällystys valkoisella keinonahalla.Soikean ruokapöydän kanssa samaan kokonaisuuteen kuuluvat tuolit maalattiin ja pehmeät osat päällystettiin kolmella erilaisella kankaalla.Ruokapöydän kunnostus. Muutama pieni puukorjaus, vanhan sävylakkapinnan hionta ja uusi väri puolihimmeällä kalustemaalilla.Lasten keinutuolin istuinosan halkeama liimattiin, käsinojien liitokset tehtiin uusiksi ja tuoli hiottiin sekä maalattiin uudelleen.Columna-tuoli kunnostettiin yhteistyössä Hannan verhoomon kanssa. Liitokset korjattiin, puuosat maalattiin, istuin pehmustettiin ja verhoiltiin.Fanett-tuolien kunnostus. Pieniä puukorjauksia ja uusi maali.Lipaston kunnostus. Pieniä puukorjauksia, uusi maali ja helojen puhdistus.Käsittelemätön ja käsitelty tuoli. Vanha, kellastunut lakka on poistettu ja tuoli lakattu värittömällä lakalla. Löystyneet liitokset on samalla kiristetty.
Peililipaston entisöinti. Vanha lakkapinta hiottiin, sävytys hienosäädettiin petsillä ja pinnat lakattiin uudelleen. Vetimet vaihdettiin ja laatikot herkistettiin.Pinnoiltaan väsähtänyt senkki kävi verstaalla kevyessä huollossa. Liukuovi maalattiin, lakkapinnat puhdistettiin ja elvytettiin restaurointiöljyllä.Tanskalainen klassikko, Arne Jacobsenin Seiska. Istuimen ja jalkaosan välinen liitos oli antanut periksi ja se korjattiin.Marimekon Pihlajanmarja -pöydän kunnostus. Naarmuinen ja laikukkaaksi kulunut pöydänkansi hiottiin (kevyesti, jotta painatus ei vahingoittuisi) ja lakattiin. Naarmuisuudesta päästiin eroon täyttämällä naarmut lakalla: lakkaus + hionta toistettiin niin monta kertaa, että pinnasta saatiin tasainen. Aikaahan se vie, mutta lopputulos on hyvä.Kuuluuhan siihen Pihlajanmarjapöytään myös jalka, tällainen lasikuitutötterö. Siinä oli pari gelcoat-vauriota, jotka täytettiin, toinen lisäksi vahvistettiin sisäpuolelta lasikuitukitillä, ja lopuksi tötsä maalattiin.Ompelulipaston pinta oli kokenut kovia ja kaipasi perusteellista huoltoa. Myös muutama puukorjaus tarvittiin. Lopputulokseen ollaan asiakkaan kanssa erittäin tyytyväisiä.Liinavaatekaapin entisöinti. Ovien pintaviilujen repsottavat alareunat liimattiin ja pintakäsittely kunnostettiin kauttaaltaan.Kaunis tiikkisenkki kävi verstaalla hakemassa pintoihinsa uuden lakkauksen.Pöydän lakkaus uusittiin ja metallijalat maalattiin.Ole tarkka, ota Pirkka! Nyt ei kuitenkaan ole kyse K-kaupan pysyvästi edullisesta tuotteesta, vaan Ilmari Tapiovaaran pysyvästi tyylikkäästä tuolista. Tämä Pirkka-tuoli oli saanut muutossa osumaa jalkoihinsa. Liitokset liimattiin, murtumat korjattiin ja pintakäsittely paikattiin.Suomalaista muotoilua 1960-luvulta: Risto Halmeen (1934-2021) Iskulle muotoilema tuoli 411 saapui verstaalle jalat irrallaan ja tukiristikko hajalla. Ristikko korjattiin ja jalat kiinnitettiin istuimeen. Muutoin ei esimerkiksi pintakäsittelyyn koskettu.Klassikko kävi korjauksessa. Ilmari Tapiovaaran 1958 muotoileman Aslak-tuolin takajalkojen kiinnitys oli löystynyt ja tuoli huojui istujan alla. Korjaus tutulla reseptillä: liitokset auki, puhdistus, uusi liimaus ja puristus yön yli. Taas kestää istua.Nämä kaksi Kuubassa valmistettua keinutuolia olivat liitoksistaan huteroituneet – ruuviliitokset kun eivät tahdo liikkeessä pysyä tiukkoina. Ruuvit poistettiin ja korvattiin puutapeilla. Sitten pinnat puhdistettiin ja huoltokäsiteltiin restaurointiöljyllä.Tämä Colmio -keinutuoli oli erkaantunut selkänojastaan perheen pienimpien keinuttua niin rajusti, että tuoli pyörähti takakautta ympäri. Selkänojan taustapuolella olevat kuusi ruuvinreikää ja niiden ympäriltä lohkeillut puu korjattiin, minkä jälkeen tausta hiottiin kevyesti ja lakattiin uudelleen. Sitten selkänoja kiinnitettiin takaisin paikalleen.Nämä yli 110 vuotta vanhat tuolit saapuivat verstaalle nuhjuisina ja osittain rikkinäisinä. Toisesta oli istuinvaneri jäänyt matkan varrelle ja toisesta se oli rikki. Leikkasin uudet vanerit, joihin porasin reiät vanhaa istuinta mallina käyttäen, korjasin vauriot, poistin vanhan pintakäsittelyn, hioin pinnat ja lakkasin uudelleen alkuperäisen sävyisellä lakalla.Iskun kampauspöytä + jakkara 1970-luvulta. Pintakäsittely uusittiin ja jakkaran verhoilu poistettiin. Asiakas tekee jakkaran valmiiksi itse.Entisöitiin Artek-ritiläpenkki.Vanha Billnäs-kirjoituspöytä entisöitiin. Kannesta korjattiin vauriot ja uusittiin lakkaus. Muiden osien lakkapinta puhdistettiin ja elvytettiin Borma Wachs -restaurointiöljyllä. Lisäksi laatikostojen löystyneet liitokset liimattiin uudelleen.Pienen kahvipöydän entisöinti. Lakkaus uusittiin ja yksi heiluva jalka liimattiin.Kunnostettiin Artek 217 liukuovikaappi. Ylänurkkien liitokset repsottivat, ne liimattiin. Runkoon laitettiin uusi lakka, oviin uusi maali.Muuramen laatikosto on klassikko, jossa muotoilu kestää aikaa paremmin kuin rakenne. Erityisesti laatikoiden muoviset rungot ja liukukiskot tuppaavat hapertumaan ajan mittaan. Uusia kiskoja saa kuitenkin valmistajalta ja jos laatikot ehtivät hajota korjauskelvottomaksi, niin uusien valmistaminenkin on toki mahdollista. Tämä laatikosto ja sen mukana tullut toinen samanlainen olivat korjattavissa uusilla kiskoilla ja laatikoiden muutamalla täsmäkorjauksella. Ulkopuolet maalattiin Uulan muovittomalla kalustemaalilla, sävy Kookos.Tämän pöydän kansi oli kärsinyt vesivahingon. Pilaantunut pintaviilu poistettiin, kansi viilutettiin uudelleen, sävy täsmättiin muihin osiin ja lopuksi lakattiin. Myös jalkojen liitoksia tiukattiin.Tiikkiviilupintaisen senkin entisöinti. Kanteen uusi viilu ja kaikkiin pintoihin uusi pintakäsittely.Tammipintainen sarjapöytä. Repeillyt ja muutenkin kulahtanut kansiviilu vaihdettiin kaikkiin pöytiin ja sävytettiin muiden osien mukaiseksi. Sitten vielä lakkaus kansiin ja jalkoihin.Artekia tällä kertaa sarjapöydän muodossa. Perinteinen pintaremppa: lakanpoisto, hionta, uusi lakkaus.Toinenkin pikkupöytä kävi verstaalla kunnostuksessa. Tässä lakkapinta ei vaatinut hiontaa ja uudelleenlakkausta kummempaa käsittelyä, mutta vaikeusastetta nosti kannessa oleva nahkapäällys, jossa oli lukuisia naarmuja ja yksi syvempi vaurio. Mutta eipä senkään korjaaminen lopulta tekemistä kummempaa ollut.Pienen pyöreän pöydän entisöinti. Kannen huonokuntoinen pintakäsittely (petsi + lakka) uusittiin kokonaan, muiden pintojen osalta riitti hionta ja uudelleenlakkaus.Yksi ihanimmista projekteista ikinä: vanhan keinuhevosen entisöinti. Heppavanhus saapui verstaalle surullisessa kunnossa: häntänsä ja harjansa menettäneenä, korvat repaleisina ja lurpallaan, kylki haljenneena ja maalipinta lohkeilleena. Mutta eipä hätää: Tapsa hoitaa. Kylki paikattiin, kaikki pinnat maalattiin alkuperäisiin sävyihin, uusi häntä ja harja sekä uudet, terhakat korvat valmistettiin.Ajan ja koiran hampaat olivat jättäneet jälkensä tv-tasoon. Vauriot korjattiin sävykitillä ja petsillä ja lopuksi pinta suojattiin kevyesti lakkaamalla.Ilmari Tapiovaaran suunnittelema tuoliklassikko, Pirkka, saapui verstaalle raajavammaisena – yksi jaloista oli poikki. Katkenneen raajan tilalle laitettiin uusi, mustat osat maalattiin uudelleen ja muidenkin osien pintakäsittelyä siistittiin.Vanhan puhelinpöydän kanteen laitettiin uusi viilu ja siihen sävylakka. Kalusteen muihin lakkapintoihin riitti kevyt ehostus.Perintölipaston pintaan laitettiin verstaalla uusi maali.Häklin valmistama sarjapöytä. Kolmikko sai liitoksiinsa liimaa ja pintoihinsa uutta lakkaa.Lahden Puunjalostus Oy:n valmistama pikkulipasto. Kanteen uusi viilu ja sen pintakäsittely, muualle pintakäsittelyn kunnostus.Komean piirongin entisöinti. Maalinpoisto, hionta, petsaus ja lakkaus alkuperäiseen sävyyn sekä helojen uusiminen. Peili puuttuu vielä, sen asiakas laittaa itse.Häklin valmistama liinavaatekaappi kävi verstaalla kunnostettavana. Yksi lukko vaihdettiin ja lakkaus uusittiin.Asiakkaan lähettämä kuva entisöinnistä palanneesta kaapista. Tästä korjattiin viiluvaurioita mm. kannen reunasta ja ovista; jalkojen liitokset liimattiin ja lopuksi lakkapinnat elvytettiin alkuperäiseen kiiltoonsa.Yöpöydälle riitti kevyt ehostus: lakatut pinnat puhdistettiin ja öljyttiin.Pikkulipaston koivujalat petsattiin ja lakattiin; muut pinnat ovat tiikkiä, joten niiden pintakäsittelyksi hionnan jälkeen tuli öljyäminen.K-tuolista korjattiin katkenneet käsinojat ja repsahtanut selkänojan kiinnitys.Lipaston entisöinti: puukorjauksia, kannen pintakäsittelyn (petsaus + lakkaus) uusiminen ja muiden osien pintakäsittelyn (mustat koristelut sekä lakkaus) kunnostus. Vetimet asiakas uusii itse.Pikkulipaston entisöinti: pieniä puukorjauksia, hionta ja lakkaus.90 vuotta vanha loimukoivuinen lipasto. Kannen pintakäsittely uusittiin kokonaan, muut pinnat kunnostettiin.Tammiviilupintainen pikkupöytä. Kannen halkeamat paikattiin, reunaviilut vaihdettiin ja koko pöytä pintakäsiteltiin uudelleen.Tiikkipintainen lipasto. Kannen ja pohjan reunoihin vaihdettiin viilut, laatikoiden liitokset korjattiin ja liukukiskot vaihdettiin, yhteen laatikkoon tehtiin uusi pohja, ulkopinnat hiottiin sekä petsattiin alkuperäiseen sävyyn ja lakattiin.Pikkulipaston entisöinti. Laatikoiden etulevyt viilutettiin uudelleen ja vetimien sekä kaikkien pintojen lakkaus uusittiin.Klaffilipaston entisöinti. Puukorjauksia, uusi maali ja sisäosiin uusi lakkaus.Tupakkapöydän entisöinti. Pöytä saapui verstaalle siniseksi maalattuna ja lähti kotiin alkuperäiseen ulkoasuunsa palautettuna.Pienen pöydän jalkaosan ja kannen väliset liitokset korjattiin ja pöydän pintakäsittely uusittiin.Lasiovellisen kaapin pintakäsittely uusittiin ja liitoksia tiukattiin parista kohdasta.Kolmijalkaisen Artek-jakkaran istuimen pinnassa oli jälki, jota ei pystytty poistamaan. Vaurio korjattiin viiluttamalla istuin uudelleen. Uusi viilu pintakäsiteltiin lakalla, joka sävytettiin jaloissa olevan vanhan lakan sävyyn.Tuolinelikko entisöitiin uusimalla runkojen lakkaus sekä viiluttamalla istuimet ja selkänojat uudelleen.Kaksi tiilliviilupintaista tasoa. Kumpaankin uusittiin kansiviilu, liukuovelliseen laitettiin jalat (jotka ovat peräisin Torista löytyneestä, ilmaiseksi saadusta pikkupöydästä), erinäisiä vaurioita korjattiin ja pinnat lakattiin.1950-luvun lipaston entisöinti. Maalipinta uusittiin alkuperäiseen sävyyn ja laatikoiden pohjat korjattiin.Levysoitinkaappi. Ulkopuolen pintojen lakkaus uusittiin ja samalla sisäpuolelle tehtiin pieniä parannuksia.Vanha senkki sai verstaalla uuden pintakäsittelyn (petsi + kiiltävä lakka) ja uudet avainhelat. Sisäpuolella korjattiin yksi laatikko ja pintakäsiteltiin ovien sisäpinnat.Tupakkapöydän viilupintainen kansi oli vaurioitunut kosteudesta. Vanha viilu pois, uusi tilalle, petsaus ja lakkaus.Pienen pöydän maalipinta entisöitiin alkuperäistä vastaavaan kuntoon.Alun perin koulun juhlasalin tuoleja. Nämä entisöitiin täysin alkuperäiseen asuun uusimalla lakkaus.Keinutuolin entisöinti. Pienet kolhut tasoitettiin ja maalipinta uusittiin.Kaapin entisöinti. Irronneet puunaulaliitokset uusittiin, ovien koristemaalaukset restauroitiin, alaoveen hankittiin lukko ja valmistettiin avainkilpi sekä kaapin alaosaan tehtiin jalkalista. Vanha pintakäsittely poistettiin irtoavilta osiltaan ja uusi käsittely tehtiin pellavaöljymaaleilla.Vanha kiinalainen kirjoituspöytä. Irronneet liitokset kiinnitettiin, kutistuneeseen kannen keskiosaan lisättiin puuta ja kannen pintakäsittely uusittiin. Myös jalkoihin tehtiin pientä pintafiksausta.Vanha puusohva. Pinnasta poistettiin useita maalikerroksia, minkä jälkeen sohva maalattiin alkuperäiseen sävyyn pellavaöljymaalilla.Yksi monista keinutuoliprojekteista. Tässä toinen jalas oli poikki, käsinoja osittain irti ja muuallakin pieniä puuvaurioita. Korjausten jälkeen pinta hiottiin ja maalattiin uudelleen.Kaksi pikkutuolia entisöitiin: istuimet ja hartialaudat maalattiin alkuperäiseen sävyyn ja muut osat lakattiin uudelleen.Ruokapöytä ennen ja jälkeen käsittelyn. Tehtiin lakkapintojen perusremppa ja hiukan viilukorjauksia sekä lyhennettiin jalkoja kolme senttiä.Neljä Bonanza-tuolia saapui verstaalle rakennussarjan muodossa. Yksi irrallaan ollessaan oikenemaan lähtenyt hartialauta taivutettiin takaisin muotoon, haljennut istuinosa liimattiin ehjäksi, tuolit koottiin ja lopuksi lakattiin puolikiiltävällä lakalla.Vanha lipasto. Lakkakerrokset poistettiin, pinta hiottiin ja petsattiin alkuperäiseen sävyyn sekä lakattiin uudelleen kiiltävällä lakalla. Myös pieniä puukorjauksia tehtiin.Pöytälevyn pinnassa oli vanhan lakan päälle laitettu uusi kerros ruvennut kuoriutumaan. Kaikki pois, hionta ja kolme kerrosta uutta puolikiiltävää lakkaa.Keinutuolille tehtiin perussetti eli muutaman liitoksen uudelleenliimaus, vanhan lakan poisto, petsauksen paikkaukset ja lopuksi uusi lakka pintaan. Hyväkuntoiselle istuimelle ei tarvinnut tehdä mitään.Ruokapöydän kannen lakkapinta oli pahasti naarmuuntunut. Lakkaus poistettiin, naarmut hiottiin sileiksi, pinnan väri täsmättiin jalkoihin sopivaksi petsaamalla ja lopuksi kansi lakattiin. Myös pöydän runko sekä kannen alla säilytettävät jatkopalat kunnostettiin.Askon sohvapöytä. Repaleisen maalipinnan alta saatiin kaunis viilupinta esille. Kansi lakattiin, jalat maalattiin.Osumaa saanut jalkalampun jalusta palautettiin alkuperäiseen loistoonsa. Hionta, petsaus ja lakkaus.Kuuden tuolin entisöinti. Näille tehtiin se tavanomainen setti: liitosten korjaus, vanhan pintakäsittelyn poisto ja uusi käsittely.Vanha kaappi palautettiin alkuperäiseen väriinsä.Jykevä tamminen kirjoituspöytä. Pöydässä olleet pintavauriot (mm. naarmut) korjattiin.Askon valmistama, Olavi Liedon vuonna 1955 suunnittelema radiopöytä n:o 3210. Pahasti pintavauroituneelle pöydälle tehtiin perusteellinen pintakäsittelyn uusinta.Todennäköisesti 1950-luvulla valmistettu sohvapöytä, joka on valmistettu koivusta. Alemman tason pinta jalavaviilua, ylemmän saarniviilua. Entisöintiprojektissa pöydän huonokuntoinen lakkaus uusittiin.Vanha tuoli. Korjattiin rikkinäiset osat (istuin, toinen etu- ja toinen takajalka), valmistettiin puuttuvan osan tilalle uusi (yksi selkänojan pinnoista) sekä pintakäsiteltiin tuolista löytyneen vanhan maalikerroksen mukaisella värisävyllä.Bellman-tuoli. Selvitettiin tuolin alkuperäinen värisävy ja maalityyppi, korjattiin rikkinäinen istuinosa ja pintakäsiteltiin alkuperäisen sävyisellä , itse valmistetulla munaöljytemperalla.
Esimerkkejä toteuttamistani mittatilaustöistä
Asiakas tiedusteli, voisinko tehdä hänen keittiöveitseensä uuden kahvan. Enhän minä ole sellaista koskaan tehnyt, mutta arvelin, että ei se tekemistä kummempaa ole. Ja otin projektin vastaan. Materiaalit – pähkinäpuisen aihion ja messinkiset helat – hankin Oulun Puukkotarvike Oy:stä. Sitten muotoilin kahvan, kiinnitin terän ja lopuksi öljysin kahvan keitetyllä pellavaöljyllä.Vanha arkistokaappi oli ollut vuosia kylmässä varastossa osiin purettuna. Vaihtelevissa olosuhteissa irralliset osat olivat muuttaneet muotoaan niin, että runkoa ei voitu enää koota. Ratkaisuksi ehdotin, että tehdään uusi runko. Samalla kaapin muotoa muutettiin 2-sarakkeisesta 3-sarakkeiseksi. Laatikoiden etulevyjä ei pintakäsitelty mitenkään. Uusi runko sen sijaan käsiteltiin laatikoiden ulkonäköön sopivaksi.Taideteoksia ei sovi kuljettaa miten sattuu. Tässä valmistui kolme mittatilaustyönä tehtyä kuljetuslaatikkoa naapurirakennuksessa työskentelevän taiteilijan käyttöön.Massiivikoivuinen ruokapöytä. Kannen koko on 100 x 200 cm, jalkojen paksuus 8 x 8 cm. Pintakäsittelynä valkoinen OsmoColor-puuvaha ja väritön TopOil.Mittatilaustyönä valmistettiin vanhan ruorin alle jaloista ja tasoista koostuva rakenne. Kun ruorin päälle vielä laitetaan lasi, on pöytä valmis.Sohvapöydän alkuperäinen kansi oli vaurioitunut sellaiseen kuntoon, että sen korjaaminen ei olisi ollut mielekästä. Valmistettiin pöytään uusi kansi massiivikoivusta ja pintakäsiteltiin alkuperäistä muistuttavaan sävyyn.Kolme metriä pitkä pirttikalusto massiivikoivua. Kansissa pähkinäpuun värinen petsi ja puolikiiltävä lakka; jalkaosissa valkoinen puolikiiltävä maali.Asiakas suunnitteli ja toimitti piirustukset, yhdessä viimeisteltiin pari yksityiskohtaa ja minä toteutin. Työpöydän puuosat koivua, pintakäsittelynä väritön puuvaha. Pikkutason liukukiskot ja pöydän metallijalat ostettiin kaupasta.Astiahylly. Suunniteltu asiakkaan toiveiden pohjalta, valmistettu männystä ja pintakäsitelty munaöljytemperalla.Kaksi mittatilaustyönä valmistettua laveria.Mittatilaustyönä valmistettu massiivikoivupuinen ruokapöytä. Pituus 180 cm, leveys 90 cm, korkeus 75 cm.Talonpoikaistuoli. Lähtökohtana viiden valkoisen tuolin sarja, tavoitteena kuuden tummanruskean tuolin sarja. Valmistettu yksi tuoli lisää ja pintakäsitelty koko sarja Empirellä. Tämän kuvan ottamishetkellä kolme tuolia on valmiina, yksi kesken (ei kuvassa) ja kaksi aloittamatta.Mittatilaustyönä valmistettu sähköpöytä. Kaksitasoinen pöytä mahdollistaa mm. läppärin, näppäimistön yms. säilytyksen poissa työskentelytasolta, mutta kuitenkin käden ulottuvilla.
Esimerkkejä toteuttamistani kierrätysprojekteista
Omaan käyttöön valmistui kenkäteline kierrätystammesta.Vanhasta laivan kulkuvalosta (styrbord eli oikea puoli) tehtiin sisustusesine maalaamalla lyhty sisustukseen sopivalla värillä ja toteuttamalla sisälle valo, jossa voidaan käyttää tavallisia E27-kantaisia ledilamppuja.Kissan kiipeilypuu. Tolppa on puretusta ladosta saatu hirrenpätkä; jalusta on valmistettu rakennusprojektista ylijääneestä vanerista.Minilipasto. Lipaston laatikot on valmistettu puretuista keittiökalusteista kierrätetyistä laatikoista. Jakkara. Istuinosa on valmistettu vanerilevystä, joka on peräisin toisesta huonekalusta.