Olisiko teillä hetki aikaa keskustella hiomapapereista?
Pintojen hinkuttaminen on olennainen osa huonekalujen kunnostusta. Enimmillään erilaisia hiontatyövaiheita on projektissa useita: vanhan pintakäsittelyaineen poisto, pinnan hionta, mahdollisten kittausten hionta sekä uuden pintakäsittelyn välihionnat. Näihin itse kullakin vakiintuu tietyt välineet ja käytännöt – tässä raotan salaisuuksien verhoa omien käytänteideni osalta.
Maalin- tai lakanpoisto
Tätä vaihetta ei useinkaan tehdä hiomalla, vaan kaapimalla joko siklillä tai maalikaapimella, joko kuivana tai maalinpoistoaineella pehmitettynä. Minulle siklin käyttö ei ole mahdollista, koska peukaloiden tyvinivelten nivelrikon vuoksi en kykene tuottamaan siklin taivuttamiseen tarvittavaa otetta ilman kohtuutonta kipua. Maalikaapimia käytän paljon. Niissä parhaaksi olen havainnut Bahcon kaapimet, koska niiden terät ovat aavistuksen kaarevat ja siten terien päät eivät tee kaavittavaan pintaan ikäviä naarmuja. Jos poistettavana on paksu maalikerros, ja alla oleva puu kestää rajumman käsittelyn, saatan hyödyntää maalijyrsintä (Metabo LF 850 S).
Kaapiminen on välineestä riippumatta kovaa työtä, minkä vuoksi olen usein korvannut sen hionnalla käyttäen karkeinta saatavilla olevaa hiomapaperia eli karkeutta 40. Siitä tulee puolet tämän artikkelin otsikosta. Nelikymppinen hiomapaperi poistaa maalin tai lakan tehokkaasti, eikä mene tukkoon samalla tavoin kuin hienommat paperit. Se kuitenkin herkästi raatelee maalin alla olevaa puuta sillä tavoin, että menetelmä sopii vain täyspuisille pinnoille. Viilut eivät tätä käsittelyä kestä – ellei sitten kyseessä ole vähintään millin tai puolentoista viilu.
Puupinnan hionta
Jos työ on aloitettu maalin- tai lakanpoistolla, jää kaapimisen tai 40-hionnan jälkeenkin pintaan vielä aineita, ja erityisesti 40-hionnan jälkeen pinta on niin karkea, että se pitää siloittaa. Tässä vaiheessa käytän ensin karkeutta 80 ja sen perään karkeutta 120, joka onkin kaikkein eniten käyttämäni hiomamateriaalin karkeus. Ja tässä käytän sanaa ”hiomamateriaali” ”hiomapaperin” sijaan, koska karkeudesta 80 lähtien saatavilla on paperien lisäksi myös verkkoja. Ne ovat kalliimpia, mutta kestävät käytössä pitempään eivätkä tukkeudu yhtä helposti. Verkkokustannuksia voi kätevästi alentaa ostamalla verkot rullatavarana ja leikkaamalla siitä saksilla hiomakoneeseen sopivia palasia. Niitä saksia ei kyllä sitten muuhun enää käytetä, verkko hioo saksistakin sen parhaan terän nopeasti.
Parhaaseen pintaan pyrittäessä on usein tarpeen vielä poistaa puusta nukka, jonka ensimmäinen maali- tai lakkakerros siitä saattaisi houkutella esille. Tämä tehdään kostuttamalla puupuhdas pinta (kosteaksi, ei märäksi), mikä saa edellä mainitun nukan nousemaan ylös. Se hiotaan sitten pois. Tähän hiontaan käytän yleensä karkeutta 180 tai 240.
Kittausten hionta
Huonekalujen ja ovien kunnostuksessa joudutaan pintoja usein kittaamaan. Minä olen ottanut tavaksi pohjamaalata pinnat kertaalleen ennen kittausta. Ensinnäkin siksi, että pohjamaalatussa pinnassa kolot erottuvat selvemmin ja toiseksi sen takia, että kitti tarttuu pohjamaaliin paremmin kuin pelkkään puuhun. Kittauksen jälkeen hion kitatut kohdat (120 tai 180, joskus 240) ja sitten pohjamaalaan uudelleen.
Maalipintojen välihionnat
Puuverstaalla ei pölyä voi millään välttää – ei, vaikka pintakäsittelyt tapahtuisivat eri huoneessa kuin muut työt. Ja kosteaan maali- tai lakkapintaan roskat ja pöly tarttuvat erittäin hanakasti. Näistä pääsen eroon välihiontojen avulla. Jos hiottavaa tuntuu olevan paljon, saatan käyttää karkeutta 240, mutta yleensä teen välihionnat 320:llä tai jopa 400:lla. Ja näin olemme päässeet otsikon jälkipuoliskoon.
Enkä vielä kaikkea kertonut oo
Edelle kerrottu pätee suurimpaan osaan käsittelyistä. Mutta joskus tarvitaan vielä erikoisempia hiplauksia, ja niitä varten verstaalla on vesihiomapapereita (karkeudet 600, 1000 ja 2000) ja teräsvillaa (karkeus 0000). Näitä hyödynnän mm. OsmoColorin tuotteilla puuvahattujen pintojen viimeistelyyn – jos pintaan laittaa Osmon TopOilin ja sen hioo neljän nollan teräsvillalla, niin jopa on kaunis pinta. Samaten nelinollaista tarvitaan, jos ollaan entisöimässä vanhaa lakkapintaa Borma Wachsin tuotteilla (huonekalun puhdistaja, restaurointiöljy).
Eikä siinäkään vielä kaikki, sillä onhan myös karhunkieli ja siitä eri karkeusvaihtoehdot. Nekin ovat oivallisia välihiontamateriaaleja ja käytän minä niitä myös silloin, kun maalattavassa huonekalussa on vanha, hyvälaatuinen (= lohkeilematon ja tiukasti kiinni alustassa oleva) maalipinta, joka täytyy vain hioa mataksi ennen uutta pohjamaalia.
Onko pakko jos ei halua
Totisesti minä sanon teille: ei ole. Kaikki edellä kerrottu pätee vain ja ainoastaan minun omassa toiminnassani, eikä ole millään muotoa absoluuttinen tai muunkaan tasoinen totuus. Muilla voi olla ja todennäköisesti onkin erilaisia käytäntöjä, jotka ovat aivan yhtä oikein ja ehkä parempiakin kuin nämä minun. Mutta jos tällaisia mietit, niin tästä toivottavasti sait jotain hyödyllistä irti omien käytäntöjesi muodostamisen pohjaksi.